Matkailua matkalla

Ensinnäkin, Kale K., onnitteluni merkkipäivän johdosta. Aika mainio ikä, tuo yksitoista. Ehkäpä saat kirjeen Tylypahkasta?

Ja sitten asiaan:

Huomenna tapahtuu jotakin jännittävää; me lähdetään Kroatiaan lomailemaan! Keski-Euroopassa on nimittäin niin uskomattoman helppoa, kun ei ole matkalle lähtiessä pakko juosta lentoaikataulujen perässä tai mittailla matkalaukun painoa ylipainomaksujen pelossa. Voi kaikessa rauhassa pakata mukaan koko omaisuutensa, astua asuntoauton rattiin ja ajaa rauhassa halki paahteisen ja ruuhkaisen Euroopan, Välimeren rannoille telttailemaan. Ja juurikin se on myös meidän suunnitelmamme!

Muuten, nyt kun miettii, niin on aika hassua lähteä matkalle kun kerta on jo matkalla. Vähän kuin näkisi unta että näkee unta.

Vähän kaikesta muusta ja sitten siitä, että miltä täällä näyttää

Koska minulla ei ole mukanani kameraa eikä toisaalta valokuvaukseen tarvittavaa intoakaan, joutuu valokuvia vähän odottelemaan. Siitä huolimatta olen päättänyt vähän kuvailla ympäristöäni, jotta ne ikään kuin henkisinä valokuvina korvaisivat edes hitusen oikeita valokuvia. (Lupaan kuitenkin pian pyytää lainaksi kameraa ja näpätä muutaman valokuvan, koska ihan tottahan se on; kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.)

Ensimmäisenä tehtäköön nyt selväksi että näkymät täällä ovat uskomattomia! Kun aamulla herää ja katsoo parvekkeelta ulos ei kerta kaikkiaan voi olla hymyilemättä. Kylä, jossa asumme sijaitsee maailman suloisimmassa pienessä laaksossa niin, että joka puolella näkyy vain vuoria. Niiden vuoksi aurinko nousee ja laskee täällä hitaasti.

Entäpä sitten luonto! Kasvistoa ja kasvilajistoa itsessäänkin on niin paljon enemmän. Puut täällä ovat todellakin kastanjoita, tammia ja vaahteroita. Pastellinväristen talojen pikku puutarhat ovat tulvillaan suuria ja värikkäitä kukkia ja marjapensaita. Hyvänen aika, täällähän kasvavat jopa viinirypäleet! Kävimme itse omin käsin poimimassa niitä Oman puutarhassa.

Ja on täällä eläimiäkin! Siilejä, fasaaneja ja oravia nyt totta kai näkyy tämän tästä, mutta minulle oli kokemus nähdä villikauris. Kävelimme myöhään illalla maissipellonpiennarta ja näimme kauempana loikkaavan kauriin kiiluvat silmät. Aina ennen olen ajatellut, että suomalaiset ovat jotenkin erityisen luonnonläheinen kansa mutta niin ovat kyllä itävaltalaisetkin. Luulen, että täkäläisen luonnon kauneus ja jylhyys estävät ihmisiä vieraantumasta luonnosta. Minusta on hienoa, että kun on tylsää, lähdetään vuorille vaeltamaan, pyöräilemään, laskettelemaan, pulkkailemaan, kesäpulkkailemaan tai hölkkäämään.

Kaiken kaikkiaan minusta tuntuu siltä, kuin eläisin jossakin elokuvassa tai kirjassa. Eilen olimme messussa ja katolilaisia kun täällä ollaan niin kirkkoon mentäessä kastettiin sormet vihkiveteen ja tehtiin ristinmerkki. Jälkeenpäin menimme Marktplatzille jossa oli käynnissä kyläjuhlat. Kaikki olivat pukeutuneet nahkahousuihin ja dirndleihin ja kaikilla oli kaljatuopit kädessä ja yksi mies seisoi pöydällä ja soitti ALPPITORVEA! Siis kaikki on juuri niin kuin jossain lehtikuvassa paitsi että todellista!

Rakkaita terveisiä Suomi!

Perillä ollaan

Rakkaat terveiseni Itävallasta!

Menossa on nyt neljäs päivä täällä ja rehellisesti sanottuna tuntuu siltä kuin olisin ollut täällä aina. Perheeni on mainio; jokaikinen perheen neljästä henkilöstä kunnon itävaltalaisen tapaan rakastaa kummallisia urheilulajeja joihin sisältyy jostakin korkeasta paikasta alastulo, kuten laskettelu, Blobbing, jossa hypätään korkealta uimapatjan päälle, jotta uimapatjan toisessa päässä odottava henkilö ponnahtaa ilmaan ja päätyy veteen ja korkealta sillalta veteen hyppääminen. Lisäksi jokainen puhuu kummallista itävallan murretta josta on uskomattoman vaikeaa saada selvää. Väitän kuitenkin pikku hiljaa alkaneeni tajuta, miten se toimii. Aina, kun sanassa kuuluisi olla "a", sanotaankin "o". Ja kuten englannissa lisätään usein lauseen loppuun retorinen kysymys "isn´t it?" sanovat itävaltalaiset ystäväni "kö?" Esimerkkinä: "Wir woren in einem Gosthous, kö." "Nicht" sanotaan "ned" ja "nichts" "nix".

Tähän mennessä olen täällä ollessani tavannut perheen kaikki isovanhemmat, nukkunut trampoliinilla ja pelannut itävaltalaisversiota Aliaksesta (minulla oli sanakirja koko ajan vierellä). Eilen taas olimme uimassa pienellä (teko)järvellä ja itävaltalaiset ystäväni hypähtelivät innoissaan seitsemän metriä korkealta sillalta veteen mutta sanoivat: "Että ei tämä mitään, me olemme hypänneet kahdestatoista ja puolesta metristä!" Minä tuijottelin kauhuissani alas veteen enkä hypännyt. Siinä tuijotellessani sain selkääni ehkä pahimman auringonpolttamani ikinä. Siitä johtun seuraava seuraava yö oli tuskallinen. Muuten uimaretki oli onnistunut. Ilma oli ihanan helteinen ja vesi juuri sopivan lämpöistä.

Mukaan: paljon kaiken varalle

Lähtöön on aikaa tällä hetkellä muutama tunti. Muutamat farkut vielä odottelevat kuivumistaan ja matkaansa matkalaukkuun mutta muuten on tuo ikävä ja vastenmielinen mutta ehdottoman asiaankuuluva prosessi nimeltään pakkaaminen saatu lähestulkoon valmiiksi, mistä voi kyllä olla ylpeä. Ei nimittäin ole ihan helppo päättää mitä kaikkea ottaa mukaansa kokonaisen kolmen kuukauden varalle. Kolmen kuukauden eli yhdeksänkymmenen päivän eli kahdentoista viikon eli neljäsosavuoden varalle. Olen poissa kauemmin kuin kesäloma kestää ja kauemmin kuin Jules Vernen Phileas Fogg kiersi maapalloa. Nippa nappa mutta kuitenkin. Vielä koskaan en minä ole ollut niin kauaa poissa kotoa perheettä tai perheen kanssa. Ja se on mielestäni miettimisen arvoinen asia.

Kaikesta huolimatta sain tavarat pakattua, vaikka olikin valtavan tuskastuttavaa miettiä kuinka oikein saisi mukaan niin helle- kuin pakkasvaatteetkin. Ja että miten vaatteet sopivat yhteen, voikohan kenties tätä paitaa pitää näiden farkkujen kanssa ja niin edelleen. Väitän, että urakka olisi ollut huomattavasti helpompi, mikäli määränpäänä olevassa maassa olisi vain yksi vuodenaika. Ja sekin auttaisi, että vaatekaapissani olisi vaikkapa kymmenen kappaletta täysin samanlaisia asuja. Ei tarvitsisi pohtia ja yhdistellä asuja ja pakata miljoonaa erilaista asuyhdistelmää mukaansa. Mikä vapaus! Toki, kanssaeläjien keskuudessa se saattaisi herättää pientä kummastusta. Käytännöllisintä olisikin ehkä ollut käyttää kuulemaani kätevähköä vaihtariniksiä ja jättää kaikki sukat kotiin ja ostaa uudet paikan päältä. Onnekseni asiaa ei pahemmin tarvitse enää ajatella ennen kuin vasta marraskuussa kun kaikki pitäisi mahduttaa laukkuun takaisin, sillä nyt kaikki on valmista! Nyt on edessä vain lentokentällä värjöttely matkakuumeen kourissa.