Menossa on nyt neljäs päivä täällä ja rehellisesti sanottuna tuntuu siltä kuin olisin ollut täällä aina. Perheeni on mainio; jokaikinen perheen neljästä henkilöstä kunnon itävaltalaisen tapaan rakastaa kummallisia urheilulajeja joihin sisältyy jostakin korkeasta paikasta alastulo, kuten laskettelu, Blobbing, jossa hypätään korkealta uimapatjan päälle, jotta uimapatjan toisessa päässä odottava henkilö ponnahtaa ilmaan ja päätyy veteen ja korkealta sillalta veteen hyppääminen. Lisäksi jokainen puhuu kummallista itävallan murretta josta on uskomattoman vaikeaa saada selvää. Väitän kuitenkin pikku hiljaa alkaneeni tajuta, miten se toimii. Aina, kun sanassa kuuluisi olla "a", sanotaankin "o". Ja kuten englannissa lisätään usein lauseen loppuun retorinen kysymys "isn´t it?" sanovat itävaltalaiset ystäväni "kö?" Esimerkkinä: "Wir woren in einem Gosthous, kö." "Nicht" sanotaan "ned" ja "nichts" "nix".
Tähän mennessä olen täällä ollessani tavannut perheen kaikki isovanhemmat, nukkunut trampoliinilla ja pelannut itävaltalaisversiota Aliaksesta (minulla oli sanakirja koko ajan vierellä). Eilen taas olimme uimassa pienellä (teko)järvellä ja itävaltalaiset ystäväni hypähtelivät innoissaan seitsemän metriä korkealta sillalta veteen mutta sanoivat: "Että ei tämä mitään, me olemme hypänneet kahdestatoista ja puolesta metristä!" Minä tuijottelin kauhuissani alas veteen enkä hypännyt. Siinä tuijotellessani sain selkääni ehkä pahimman auringonpolttamani ikinä. Siitä johtun seuraava seuraava yö oli tuskallinen. Muuten uimaretki oli onnistunut. Ilma oli ihanan helteinen ja vesi juuri sopivan lämpöistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti