Nyt on aivan pakko kirjoittaa tänne, kun tuli pakottava tarve jakaa juuri kuulemani tarinat isäntäperheeni mainiosta hollantilaisesta perhetuttavasta. Siskoni ollessa nimittäin vielä Cannesissa meille tuli käymään vanha, hyvin vaivalloisesti kävelevä ja kaljuuntuva vanha rouva. Hän puhui saksaa lässyttäen ja hoki koko ajan "Schön, schön!" Minä pidin rouvaa rasittavana, mutta tervehdin kuitenkin kohteliaasti ja kerroin kuka olen ja mistä tulen. (Tähän rouva vastasi: Ai Helsinki? Minähän olen käynyt siellä. Kamalan ruma kaupunki, en tykännyt.)

Tänään iltapalaa syödessä meillä tuli kuitenkin rouvasta juttua, kun Gast-veljeni sai rouvalta postin välityksellä syntymäpäiväonnittelut (rouva kuulemma lähettää Gast-veljelleni joka vuosi syntymäpäiväonnittelun syys- tai lokakuussa, vaikka Michi täyttääkin vuosia maaliskuussa). Sain selville, että tuo kaljuuntuva hollantilaisrouva on 78 vuotta vanha ja ajaa joka vuosi pikkuruisen autonsa ja yhdenasuttavan asuntovaununsa kanssa Itävaltaan koko matkan Hollannista Itävaltaan isäntäperhettäni ja isäntäperheeni isän vanhempia tervehtimään. Voisi kuvitella, että 78-vuotiaalle monen tuhannen kilometrin automatka on aivan liian rasittava itse ajettavaksi, mutta ilmeisesti rouvalla on rutiini hyvin hallussa, sillä jokaikisen metrin kodin ulkopuolella hän kulkee autolla. Ruokakauppaankin hän lähtee hyvin aikaisin aamulla, jotta voi puikkelehtia pikkuruisella autollaan jalkakäytävän kautta suoraan ruokakaupan ovelle. Sakkoja hän ei ole tästä tempusta vielä koskaan, koska useimpien liikennepoliisien työaika alkaa vasta myöhemmin.

Matkallaan kohti Itävaltaa hollantilaisrouvalla on tapana yöpyä sekä leirintäalueilla että rekka-autoasemilla. Hän yksinkertaisesti ajaa autonsa jonkin rekan viereen, jutustelee rekkakuskien kanssa hetken mukavia ja saa luvan jäädä. Kerran jotenkin hankalan ja kapean tunnelin tullessa vastaan hän yksinkertaisesti ajoi lähimmälle huoltoasemalle, ja kertoi jollekin kokeneen oloiselle kuskille, ettei tunne tietä, ja jotenkin kävi niin, että rouva sai tämän kuskin autolleen henkilökohtaiseksi autonkuljettajaksi hankalan tunnelin ohi. Ja kerran taas rouva oli unohtanut ostaa Itävallan autoteille Vignetten eli autoiluluvan. Sakkoja rouva ei kuitenkaan saanut, sillä poliisi heltyi nähdessään vanhan hollantilairouvan auton ratissa ja kävi ostamassa tälle omilla rahoillaan yhden.

Miten tämä vanha hollantilainen rouva on sitten päätynyt näiden itävaltalaisten elämään? Asia on niin, että isäntäperheeni isän mummo lähetettiin aikoinaan heti toisen maailmansodan jälkeen Hollantiin Itävallassa vallinnutta köyhyyttä pakoon, mikä oli siihen aikaan ilmeisesti hyvinkin yleistä Itävallassa. Yhteys vanhaan perheeseen on säilynyt, ja niinpä perheen pikkusisko eli tämä vanha hollantilaisrouva matkustaa yhä vieläkin joka vuosi Itävaltaan, vaikka jäljellä on enää vain Hollannissa sota-aikana hoidossa olleen mummon jälkeläisiä.

Uskomaton rouva, kaikin puolin!